SeaFrance

SeaFrance oli vuonna 1996 perustettu varustamo, joka liikennöi Englannin kanaalissa Dover–Calais-reitillä. Varustamo oli Ranskan valtionrautatieyhtiö SNCF:n kokonaan omistama tytäryhtiö.

Englannin kanaalissa oli liikennöinyt 1980-luvulle saakka Ison-Britannian silloisen valtionrautatieyhtiö British Railin alainen Sealink-yhtiö. Sealink-liikenteessä oli myös mannereurooppalaisten toimijoiden, kuten Ranskan valtionrautatieyhtiö SNCF:n, omistamia aluksia.

Vuonna 1984 Sealinkin Ison-Britannian valtion omistama osa yksityistettiin ja myytiin Sea Containers -yhtiölle. Vuonna 1991 Sealink päätyi yritysvaltauksen seurauksena Stena Linelle.

SNCF jatkoi Sealink-yhteistyötä uusien yksityisten omistajien kanssa, kunnes vuonna 1995 yhteisliikennesopimus Stena Linen kanssa päättyi ja SNCF vetäytyi yhteistyöstä. SNCF perusti omien alustensa liikennöimiseksi uuden SeaFrance-varustamon, joka aloitti liikenteen vuonna 1996.

SeaFrance ensimmäiset alukset olivat entiset Sealink-lautat Fiesta (1979) ja Côte d’Azur (1981), joille annettiin uudet nimet SeaFrance Cézanne ja SeaFrance Renoir. Kolmanneksi laivaksi ostettiin entinen Sealinkin junalautta Nord Pas-de-Calais (1987).

SeaFrance hankki lisää käytettyjä aluksia lisäkapasiteetiksi, mutta kilpailu reitillä oli kovaa: Stena Line ja P&O Ferries yhdistivät toimintonsa Englannin kanaalin liikenteessä ja nousivat Manner-Euroopan ja Englannin välisen liikenteen johtajiksi. Kolmantena kilpailijana oli EffJohnin omistama Sally Line, joka kuitenkin joutui lopettamaan liikenteensä vuonna 1998.

Vuonna 2000 SeaFrance tilasi Aker Finnyardsin Rauman telakalta uudisrakennuksen, joka nimettiin SeaFrance Rodiniksi. Vuonna 2003 tilattiin Alstomin telakalta Saint-Nazairesta sisaralus SeaFrance Berlioz. Vuonna 2007 SeaFrance osti entisen Superfast X:n, joka nimettiin SeaFrance Molièreksi.

Etenkin vuoden 2008 finanssikriisin myötä SeaFrancen toiminta kävi tappiolliseksi. Kilpailevat yhtiöt, DFDS ja Brittany Ferries mukaan lukien, esittivät varustamosta ostotarjouksia. SeaFrancen ranskalaiset työntekijät olivat kuitenkin estäneet uudistukset ja omistajanvaihdokset, ja vaativat ratkaisuksi valtion tukea. Tukemisen katsottiin kuitenkin olevan laitonta, ja vuonna 2012 Pariisin kauppatuomioistuin määräsi SeaFrancen likvidoitavaksi.

SeaFrancen työntekijät perustivat oman osuuskunnan, jonka tarkoituksena oli ostaa SeaFrancen alukset ja alkaa liikennöidä niitä.

SeaFrancen kolme laivaa myytiin tarjouskilpailussa. DFDS ja Louis Dreyfus tarjosivat yhdessä 50 miljoonaa euroa SeaFrance Rodinista ja Berliozista, kun taas Stena Line olisi maksanut 30 miljoonaa euroa pelkästä Rodinista. Korkeimman tarjouksen teki kuitenkin Eurotunnel, joka oli valmis maksamaan SeaFrancen koko kiinteästä omaisuudesta 65 miljoonaa euroa.

Eurotunnel, joka aiemmin ei ollut harjoittanut lauttaliikennettä, päätyi perustamaan SeaFrancen entisten työntekijöiden osuuskunnan kanssa uuden MyFerryLink-varustamon. Eurotunnel vuokrasi alukset SeaFrancen entisten työntekijöiden osuuskunnalle, joka jatkoi SeaFrancen lopettamaa liikennettä.