Nimet
Alkanut
Päättynyt
Teksti
Tyyppi
Varustamot
Alkanut
Päättynyt
Varustamo
Tyyppi
Tietoa aluksesta
Hammershus on Molslinjen-varustamon Bornholmin-liikenteeseen tilaama matkustaja-autolautta. Kyseessä on ensimmäinen Rauman telakan RMC-telakkayhtiön toimittama uudisrakennus.
Taustaa
Molslinjen-varustamo voitti kesäkuussa 2016 kilpailutuksen Bornholmin saaren lauttareiteistä, mitä varten varustamo tilasi Hammershus-uudisrakennuksen, joka räätälöitiin vastaamaan kilpailutuksessa asetettuja ehtoja rahti-, matkustaja- ja hyttikapasiteetista.
68 miljoonan euron arvoinen tilaus oli uuden Rauma Marine Constructions -telakkayhtiön ensimmäinen uudisrakennus. STX Europe oli sulkenut Rauman telakan vuonna 2013, minkä jälkeen uusi RMC-yhtiö oli perustettu käynnistämään telakan toiminta uudelleen. Hammershus-hankkeen myötä RMC:ltä tilattiin myös Aurora Botnia ja MyStar.
Käyttö
Hammershus aloitti Molslinjenin Bornholmslinjen-liikenteen elokuussa 2018. Alus palvelee ennen kaikkea rahtia, sillä suurin osa matkustajista Bornholmille käyttää Ystadin ja Rønnen välistä nopeaa katamaraanireittiä. Matka Rønnestä Køgeen kestää noin 5,5 tuntia. Tanskan valtion tukeman Rønne—Køge-reitin lisäksi Hammershus liikennöi kauupallisesti 3,5 tunnin pituista Rønne—Sassnitz-reittiä.
Sisätilat
Hammershusissa on kaksi täysmittaista rahtikantta, joista ylempi on perästä avoin. Julkiset matkustajatilat ovat rahtitilojen päällä kannella 7. Keulaosan täyttää suuri kahvio, jonka yhteydessä on pieni myymälä. Kahvion linjasto toimii samalla sekä myymälän kassana että infopisteenä miehistötarpeen minimoimiseksi. Kannen 7 peräosassa on istumasalonki ja hostellityyppinen avoin lepotila kerrossänkyineen. Ylimmät sisätilat ovat kannella 8, jolla sijaitsevat komentosilta, miehistötilat ja hytit.