Nimet
Varustamot
Alkanut
Päättynyt
Varustamo
Tyyppi
Sisaralukset
Sisarukset
Alusluokka
Reitit
Alkanut
Päättynyt
Reitti
Varustamo
Tyyppi
Tietoa aluksesta
Finbo Cargo (ent. Midnight Merchant) on Eckerö Linen vuonna 2019 ostama ropax-laiva, joka aiemmin liikennöi enimmäkseen Isosta-Britanniasta Ranskaan ja Irlantiin.
Eckerön käytössä
Keväällä 2019 Eckerö-varustamo osti P&O:lta European Endeavour -nimisen ropax-aluksen Helsingin ja Tallinnan väliseen rahtiliikenteeseen. Alus nimettiin eckeröläisen luotsisaaren mukaan Finbo Cargoksi ja asetettiin Eckerö Linen liikenteeseen Suomenlahdelle. Eckerö Linen edellinen rahtilautta Translandia oli uuden Finlandian myötä myyty romutettavaksi.
Finbo Cargo aloitti kesäkuussa 2019 liikenteen Vuosaaresta Muugaan. Alus on sittemmin käyttänyt myös Tallinnan sataman A-terminaalia.
Ennen Eckerötä
Nykyinen Finbo Cargo valmistui syyskuussa 2000 Sevillan telakalta osana Merchant Ferriesille tilattua neljän ropax-aluksen sarjaa. Vuonna 2002 valmistui sarjan viides alus, jonka oli tilannut Trasmedíterranea.
Alus nimettiin Midnight Merchantiksi, ja se oli tarkoitus asettaa uudelle Liverpoolin ja Belfastin väliselle reitille. Reittiä ei kuitenkaan avattu, vaan Midnight Merchant rahdattiin heti Mærskin omistamalle Norfolklinelle, joka asetti aluksen Dover–Dunkerque-reitilleen.
Mærsk osti Merchant Ferriesin vuonna 2005 ja yhdisti sen Norfolklineen. Seuraavana vuonna Mærskille valmistui Englannin kanaalin liikenteeseen uusi Mærsk Dover -alus, joka korvasi Midnight Merchantin. Alus rahdattiin Trasmedíterranealle, joka nimesi sen El Grecoksi. El Greco liikennöi Barcelonasta ja Valenciasta Baleaareille.
Vuonna 2007 P&O Ferries osti El Grecon, joka sai uuden nimen European Endeavour. Alus toimi ensin varustamon varalaivana eri reiteillä Isossa-Britanniassa, kunnes alus tammikuussa 2008 asetettiin Doverin ja Calais'n väliseen liikenteeseen.
European Endeavour makuutettiin toukokuussa 2010. Syksyllä 2010 alus oli rahdattuna DFDS:n Irlanninmeren liikenteeseen sijaislaivaksi. Rahtauksen päätyttyä European Endeavour telakoitiin, minkä jälkeen se palasi P&O:n liikenteeseen. Vuonna 2011 European Endeavour asetettiin P&O:n Liverpool–Dublin-reitille, jota se liikennöi vuoteen 2019, jolloin alus myytiin Eckerölle.

